Henkilöbrändäys: paskapuhetta, karismaa vai jotain muuta?

”Henkilöbrändäyksessä on niin paljon ilmaa ja paskapuhetta, että se käsitteenä ärsyttää. Konkretiaa on vaikea kaivaa edes kaivinkoneella. Itse itsensä henkilöbrändääjiksi brändänneet kertovat henkilöbrändäyksen olevan jotain life coachingin ja swot-analyysin yhdistelmää.” Lainaus on Kauppalehdestä, yli 10 vuoden takaa.

Ennen puhuttiin karismasta, nykyään puhutaan brändistä, koska karismaa ei voi myydä. Narsistisen egonnostatuksen ja ns oikeaoppisen uskottavuuden luomisen välillä on vain ohuen ohut raja.

BMW ja Nocco. Niistä mut yleensä ekana tunnistaa. Nykyään ei oo yhtään harvinaista, että joku tuntematon ihminen tulee esimerkiksi huoltoasemalla sanomaan, että on nähnyt mun auton somessa, ja siitä lähtee keskustelut aina autoista asuntoihin. Aluks se tuntui jokseenkin oudolta, samaan aikaan hauskalta. Mutta se oli myös merkki siitä, että on jollain tavalla onnistunut omassa tekemisessä.

Vaikka itellensä onnistuis luomaan minkälaisen brändin tahansa sosiaalisessa mediassa, täytyy asiakkaiden odotukset lunastaa kasvotusten. Aina. Siihen ei riitä satatuhatta seuraajaa tai Nocco ja BMW. Mun nettisivuilla lukee ”Ensiluokkaista kiinteistönvälitystä”. Se lukee siellä ennen mun nimeä. Siellä lukee myös kolme lupausta: aktiivinen huippumyyjä, määrätietoinen neuvottelija ja aina tavoitettavissa. Näistä kolmesta en tingi koskaan, ja se näkyy myös asiakastyytyväisyysmittauksissa.

Brändi ei ole vain nettisivut, käyntikortti ja mainosbanneri.

Etenkin henkilöbrändäyksessä omalla elämäntyylillä tulis heijastaa brändiä ja sen arvoja, koska käytännössähän sä ite oot se, mitä sun brändi on. Susta ei voi erottaa irti brändiä ja laittaa sitä pöydälle koriin.

Ois ristiriitaista, jos Coca-Colan pääkonttorin aulassa tarjottais Pepsiä. ”Walking the talk” on muutenkin tärkeää myös isoissa yrityksissä: jos yrityksen ykkösarvo on ympäristöystävällisyys, olisi outoa, jos työntekijöiden työsuhdeautoiksi tarjottais dieselmyllyjä. Esimerkin tulee tapahtua ylhäältä alaspäin. Jos johto ei näytä teoillaan esimerkkiä, on turha odottaa työntekijöiden saati asiakkaiden olevan valmiita tulemaan perässä.

Brändi ei ole vain nettisivut, käyntikortti ja mainosbanneri. Etenkin kiinteistöalalla välittäjä on yhtä kuin brändi. Tärkeintä on olla luottamuksen arvoinen. Iso osa välittäjistä markkinoi itseään sosiaalisessa mediassa. Erottuminen on vaikeaa, kilpailu kovaa. Välillä näkee, että joku yrittää huoletta kopioida itseään menestyneemmän kollegan tapaa brändätä. Ei kannata. Se, että joku joskus onnistui omana itsenään tuottamaan tulosta viivan alle, ei tarkoita, että sun pitäis olla samanlainen.

Brändille kannattaa antaa tilaa kasvaa, kehittyä ja adaptoitua markkinan mukana. Etenkin lokaalissa bisneksessä se voi olla tärkeää, koska ihmiset tunnistaa sut ajan mittaan. Pidä mieli avoinna uusille ideoille ja tavoille ajatella.

Mieti, mikä on se sun oma juttu ja tuo sitä rohkeesti esiin. Samaan aikaan kuuntele asiakkaita, ole valmis ottamaan palautetta ja tarvittaessa myös muuttamaan sun tapaa toimia. Se, että jostain saa rakentavaa palautetta, ei silti tarkoita, että sun pitäis muuttaa vaatetyyliä ja vaihtaa automerkkiä.

Henkilöbrändäyksessä yhdistyy siis kaksi asiaa: tarjoamasi palvelu ja sinä omana itsenäsi ja arvoinesi. Markkinointialalla jo aavistuksen kulunut ilmaisu ”human to human” pitää edelleen paikkaansa. Eli ei bisnestä asiakkaille tai bisnestä toisille bisneksille vaan ihmiseltä palvelu toiselle ihmiselle.

Kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää. Väitän, että eniten tulosta viivan alle tuo se, joka onnistuu valjastamaan oman persoonansa ja työmoraalinsa kiinnostavaksi ulkoasuksi ja kommunikoimaan siitä selkeällä ja rehellisellä tavalla.

Mun käyntikortissa ei ole Nocco- tai BMW-logoa. En välttämättä myy asuntoa siksi, että tulen paikalle BMW:llä. Se työ ja pääsy siihen pisteeseen, että astun autosta ulos sen merkistä riippumatta tapaamaan asiakasta, on tehty jo paljon aiemmin ja ihan muilla keinoin.

Share